Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

20.7.2017

Kymmenen vuotta kavioliittoa



Tasan kymmenen vuotta sitten minusta tuli hevosenomistaja. Aika on ollut mahtavaa, mutta myös kaikkea muuta. Kaikesta huolimatta tällä tiellä jatketaan tulevaisuudessakin. Olen ehkä löytänyt, ainakin osittain, sen suunnan johon harrastustani haluan viedä. Koska kyseessä on tavattoman kallis ja aikaa vievä laji, haluan, että se on pääasiassa mielekästä ja meillä on joku tavoite, jota kohti kuljemme. Täytyy olla jotakin, jonka vuoksi jaksaa kylminä, märkinä ja pimeinä aikoina taaplata päivästä toiseen näiden kanssa. Täytyy olla punainen lanka. 



Ensimmäinen hevoseni oli ruunikko, tähtipäinen sukkajalka. Sellaisia minulla on omana tallissa nyt kaksin kappalein. Kottilta puuttuu kyllä tähti, mutta yksi valkoinen karva otsassa saanee riittää. Ei rautiaissakaan mitään vikaa ole, mutta pidän enemmän ruunikosta värinä. Tärkeintä on kuitenkin persoonallisuus. Hevosessa täytyy olla jotain, joka erottaa sen massasta. Uskokaa tai älkää, mutta minun hevosissani sitä todella on ollut. 


Vaikka minulla on kymmenen vuoden aikana ollut tuhottoman paljon epäonnea, on minulla ollut myös paljon hienoja hetkiä ja upeita eläimiä! Kaikkiaan hevoset ovat tulleet jäädäkseen, tosin nykyisin ainakin toistaiseksi, hieman pienemmässä koossa. Hevoset ovat kuin huume, välillä suorastaan haluaisit olla ilman niitä, mutta et vain voi. Tarvitset päiväannoksen silkkiturvan hellää kosketusta. 

Ilman hevosia olisin varmasti rahallisesti rikkaampi, mutta elämältä köyhempi! 


17.7.2017

Ponin paras rata olikin pohjanoteeraus!



Arvostelulajin raadollisuus iski vasten kasvoja, totaalisesti. Lauantaina oli Lappeenrannassa vuorossa sarjakilpailun osakilpailu, ratana vieläkin esiohjelma 5v. hevosille. Lahassa saimme huikean tuloksen viimeksi ja tottakai mieli teki tehdä parempi suoritus tänään, sillä siihen oli kaikki eväät annettu.

Ja poni tekikin! Meidän onnistunein rata, koskaan! Radan jälkeen oli ihan mahtava fiilis, koska tiesin, että nyt täytyisi tulla oikeasti todella hyvä tulos, mutta matto raapaistiin alta laittamalla meidät lopputuloksissa toiseksi viimeiseksi ja tuloskin vain 65,200%! Kyllä, lähes revin pelihousuni, sillä tuntui niin epäoikeuden mukaiselta ja kohtuuttomalta tuollaiset pisteet ja arvostelu.



Elämä on. Parempaan emme pystyneet ja jos kerran olimme näin huonoja, niin nieltävähän se vain on. Radalla on muutama kohta, joissa olisin voinut ratsastaa huolellisemmin, sekä alussa pieni tahtiongelma, sillä poni luuli minun haluavan laukkaa, jonka takia muutama raviaskel on huonompi. Mutta se ei voi vaikuttaa pisteisiin niin paljon. Yhden tai kaksi sadasosaa se voi napsaista, mutta ei kokonaista numeroa joka ikisestä arvostelukohdasta. 

Ponin työskentelyyn näissä kisoissa olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen. Ja suorituksiin muutoinkin, vain tuomareiden antamat pisteet eivät miellytä, eikä kulje linjassa muiden suorituksiemme kanssa, mitä tuloksemme aiemmin ovat tehneet. Poni oli todella hyvä ratsastaa, se on löytänyt radalle jo hieman omaa moottoriakin, eikä ole enää niin käsijarru päällä. Se suoritti tehtävät mallikelpoisesti, niin kuin viisivuotiaan nuoren hevosen kuuluukin. Ja vaikka päältämme sekä radan- että verryttelyn aikana lensikin useita lentokoneita, pysyi poni silti rohkeasti nahoissaan, eikä jännyttynyt moisista, korvia hipovista koneista. Tiedänpä heti muutaman, joka olisi kadonnut samaisessa tilanteessa toisille kiertoradoille.

Mieheni lohduttikin jo, että onpa ainakin turvallinen ja luotettava lasten poni, kun ei moisista hätkähdä. Ja stewarditkin ihmettelivät, taas, kuinka poni voi olla niin mallikelpoinen, kuuliainen ja tasainen suorittaja, vaikka vieressä tapahtuisi mitä vain. Se on kuitenkin vasta viisivuotias.

Eniten kuitenkin olen ylpeä siitä, että verryttelyssä kuhisi Hppos luokan verran suomenhevosia ja me siellä niiden seassa pörrättiin, eikä ponia pelottanut yhtään, hetkeäkään. Se on siis päässyt oikeasti yli hevospelostaan sekä etenkin suokkipelosta.

Nyt vain treeniä ja valmistautumista seuraavaan koitokseen, kuun lopussa starttaamme vielä Laaksolla sarjakilpailun viimeisen osakokeen, jossa on uusi rata, 5v. loppukilpailuohjelma. Sen jälkeen alkaakin valmistautuminen ponibreederssiin, laatuponikisoihin sekä aluemestaruuksiin. 

14.7.2017

Me tehtiin se, viimein!

Esitettiin radalla ihka oikeita keskiravin askeleita! 

Isä ja poika! 

Ensimmäisen kilpailupäivämme luokkana oli nuorille hevosille avoin helppo A, FEI CCI/CIC *A. Lappeenrannan nurmi on kisapaikkana mukava ja kamala. Siellä on tilaa paljon, mutta nurmipohja ja kosteat kelit eivät ole hyvä yhdistelmä, ainakaan monipäiväisten koulukisojen kanssa. Kouluaitoja joudutaan siirtämään urien vuoksi, ja vanhat urat jäävät hämäämään linjoja, kuten nyt meillä keskihalkaisijaa.  Minulla on syvyyden hahmotusogelmia ilman ylimääräisiä uriakin. 

Tämän päivän tarkoituksena olikin käydä ponille yksi rata alle ennen huomista sarjakilpailun osakilpailua. Rata oli minulle uusi tuttavuus, jonka tulemme kuukauden päästä menemään Harjussakin. Ensimmäistä kertaa ratsastaessani uutta rataa, se menee vähän enemmän siihen, että yritän muistaa mitä seuraavaksi. Paljon tahkotut radat, kuten nelivuotiaiden radat ja helppo B:3 ja helppo A:2, sekä viisivuotiaiden esiohjelma on jo syvällä muistissani, eikä minun tarvitse enää keskittyä radan muistamiseen, vaan voin keskittyä ratsastamaan poniani. 

Uuden radan kanssa teimme huolimattomuusvirheitä, kuten heikkoja teitä, sekä keskilaukka oli sellainen puoliunohdus. Muistin sen, ja ratsastin ponia, mutta jätin sen kuitenkin vain nuivaksi "liiku nyt vähän isommin" -suoritukseksi. Mutta ehkä suurin syy löytyi siitä, että hämmennyin ja pakahduin radalla siitä, kuinka hyvin poni suoritti keskiravin!

Keskiravi on ollut aina meidän huono kohta. Rehellisesti me emme ole esittäneet sitä kertaakaan, oikeasti. Yritystä on ollut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mutta tänään se sitten lopultakin lähti, lähes kuin telkkä pöntöstä! Ja vaikka me rikottiinkin se laukalle puolivälin jälkeen, ei se harmittanut ollenkaan, sillä me ihan oikeasti ensimmäistä kertaa saimme ravia ulos, eikä tyydytty vain sipsuttamaan kiireisemmällä tahdilla lyhyttä askelta. 

Olemme toki kotitreeneissä saaneet keskiravia ratsastettua hyvinkin, mutta radalla poni on usein sen verran jännittynyt, että käpertyy kuoreensa ja jää koko radan ajaksi pohkeen taa. Tänään, vihdoin, sellaista ongelmaa ei ollut havaittavissa. Poni tuntui koko radan ajan hyvältä. 

Vaikka tulos jäikin kohtalaisen heikoksi 63,261% jolla luokan 9/13, olin tyytyväinen poniini. Ensi kerralla minun täytyy ratsastaa tarkemmin.  Huomenna yritän saada saman, aktiivisen ponin radalle, ja esittää yhtä hyvää keskiravia, mutta olla loppupuolella huolellisempi ja tukea ponia tasapainottamaan itsensä, ettemme rikkoisi ravia laukalle. 


Kerrankin oon vilpittömän onnellinen!

Paw Web Design / Monica Kinnunen
Minulla on pian kymmenes vuosipäivä! Kaikki se aika on ollut mahtavaa ja kaikkea muutakin. Mustavalkoisen arjen kaikki sävyt, etenkin ne tummat on käyty läpi useammin kuin vaaleat. Olen luopunut kahdesta elämäni hevosesta, sellaisesta, joita ei tule vastaan kuin kerran elämässä. Kaikki se työ ja panostus, jonka niihin olen laittanut on riistetty minulta. Olen joutunut muuttamaan ajattelutapaani niin, että kaikella on tarkoituksensa. Tarkoitusperä ei ehkä heti ole auennut, mutta nyt alan ymmärtää, miksi kaksi elämäni hevosta on saatettu haudan lepoon. Miksi olen joutunut kahlaamaan kaiken tämän paskan läpi. Minun ei tarvitse lähteä enää kauas, jotta näkisin lähelle.

En ole ikinä päässyt näin pitkälle ratsastuksen saralla! Kymmenen vuotta sitten minulle tuli helppo A tason valmis ratsu, jolla nippanappa taaplasin seuratasolla helppo c ohjelman läpi 50,50%  tuloksella. Vaikeammat luokat ja kansallinen taso olivat jotain epätodellista. Mutta silloin pääpaino olikin jollain tapaa esteratsastuksessa. Poni tai suomenhevonen ei ollut vaihtoehtona, vaan hevosen oli oltava oikea puoliverinen. Ehkä sisimmässäni jo silloin tiesin, että puoliverisen kanssa kisoihin on asteen verran lyhyempi tie, kuin poni-iän ylittäneellä ratsastajalla ponin kanssa.


Sanotaan että ratsastaja pilaa ensimmäisen hevosensa. Se kuuluu lajiin. Minä olen pilannut kolme ja pelkään pilaavani seuraavankin. Toisaalta uskon siihen kohtaloon, ehkä minut on tarkoitettu ponin selkään. Kun hypätään tuntemattomiin vesiin, tulee aina väkisin tehtyä väärin. Tässä pätee Kyran mansikka siteeraus: "Et voi tietää miltä mansikka maistuu, jos et ole maistanut sitä!" Ja vaikka haluaisinkin opettaa ponille kaikki kerralla oikein, ei se homma vaan mene niin. Suuri kiitos kuuluu meidän maailman kärsivällisimmälle valmentajallemme, Taina Teittiselle, joka jaksaa kerta kerralta uskoa meihin ja siihen, ettemme tule jäämään ikuisesti helppo A -tasolle. 

Olemme Kottin kanssa edenneet aivan käsittämättömän pitkälle! Se on viisivuotias ja suorittaa ikäluokkansa kärkitasolla, pärjäten! On totta, että ne todella huippuhevoset eivät näissä karkeloissa edes vielä kilpaile, mutta se ei tee meistä ja saavutuksistamme yhtään huonompia. Eikä me niitä pelätä, enää!



On aika lopettaa olemassaolomme anteeksi pyytely! Olen ajatellut ponin olevan altavastaajan roolissa, onhan se poni. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, mitä eroa kouluratsastuksen näkökulmasta on jalostetulla puoliverisellä ja alkuperäisrotuisella pienellä ponilla, kun ne laitetaan kilpailemaan askellajeistaan keskenään. Jopa minä ymmärrän realiteetit, eikä näissä kinkereissä ole ollut mukana olemisen riemua enempää tarkoitustakaan. Moni ei kykene edes siihen. Minun täytyy käydä vain pyytämässä anteeksi ponilta siksi, että olen aliarvioinut sitä ja pitänyt sitä jollain tapaa huonompana kuin kilpakumppaninsa.

Nyt minulla Kotti, jonka kanssa olemme saavuttaneet enemmän kuin ikinä pystyin kuvittelemaankaan mm. kaksi aluemestaruusmitalia. Mitä enemmän sen kanssa valmentaudumme, sitä enemmän siltä löytyy kykyä ja kapasiteettia pidemmälle. Teemme jo nyt vaativampia asioita, mitä yhdelläkään ratsullani aiemmin ja aina vain tuntuu, että ponin rajat siirtyvät harppauksella eteenpäin. Olen onnellinen ja kiitollinen tästä ponista. Miten se sattuikaan tulemaan meille?

Sen lisäksi, että poni räjäyttää tajuntani joka kerta kouluratsastuksessa, se tekee kaiken lisäksi myös esteponin hommia tosissaan. Onhan sillä jo meriittejä siinäkin lajissa. Poni kävi treenaamassa Ypäjällä derbykentällä maastoesteitä, ja tutustumassa ponibreederssiä varten kisa-areenaan. Ihan mahtava otus, joka ei katsellut sitten mitään!


Kaikesta kisamenestyksestä huolimatta tai lisäksi, poni on minulle äärimmäisen rakas. Kukaan ei käsitä sitä työmäärää, mikä varsan kanssa on tehtävä, ennen menestystä. Ei, ellei ole itse tehnyt sitä! Se sisältää valtavasti työtä, pettymyksiä ja uudelleen yrittämistä. Ennen kaikkea se on mahdottoman pitkä prosessi, eikä sen onnistumisesta ole mitään varmuutta. Kaikkinensa se on myös äärimmäisen kallista, mutta kaikella on hintansa. Niin paitsi Kottilla. Ihan kaikkea ei voi saada edes rahalla. Kotti on luotettavin ystävä ja perheenjäsen.

Mutta nyt puunaamaan ponia, sillä illalla starttaamme 4-tason kouluratsastuskilpailuissa, Lappeenrannan raviradalla.

7.7.2017

Vahva oo, älä luovuta!

Miten se sujuukin kaikilta muilta kuin tanssi, mutta meiltä ei mitenkään?! Vähän joka asiassa on sellainen fiilis, että kaikilta muilta sujuu asia kuin asia helposti. Hevosten laitumelle laitto koko kesäksi, sen kuin vain jättää ne sinne. No meilläpä ei jätetä, kun otukset (ihan kautta hevosenomistajan historiani) tulevat illan tullen aivan hulluksi ötököistä tai ihan mistä vain. Ns. Iltavilli, joka päättyy vasta sitten, kun hevoset ovat karsinoissaan, joko omalla luvallaan tai sinne ihmisen toimesta laitettuna.

Toivossa on hyvä elää..
Oikeastaan mistä vain aiheesta saisin kertomuksen kuinka muilla vain sujuu sormia napsauttamalla, mutta meillä ei. Nyt ohimo harmaantuu astuttamisella. Voinen sanoa, että jos olisin tiennyt tästä tällaisen ruljanssin tulevan, olisin skipannut koko homman kokonaan. Ja juu, jos meille omasta oriista astuva ori joskus tulee, saa sitä vain siirtona. Oikeastaan olen jo naputtelemassa Viikin numeroa puhelimeen ruunausta varten. 

Ori on nuori, joskin astunut jo useamman tamman, tai no kolme. Mutta mikään täysin noviisi se ei ole. Innokas, liiankin innokas, ainakin tälle tammalle, joka täytyisi astua. Se on ehkä pahimmassa iässä ikinä, se tietää nyt mitä tuleman pitää ja nuoruuden into puskee läpi aivan liiaksi. Se oikeastaan sokaistuu tamman läsnäolosta. 

Tamma on nuori, täysin noviisi, hyvin herkkä ja arka. Sitä pelottaa ja ahdistaa. Luonto käskee sen antaa orille selvän merkin astumisesta, mutta itse suoritus on tamman mielestä jotain, missä se ei halua olla mukana. 

Yli-innokas ori ja arka tamma on todella hankala yhdistelmä. Jokin kaukainen ajatus oli, että tamma ja ori voisivat olla samassa laitumessa koko kesän. Ori on tottunut siihen ja elänyt elämänsä tammojen kanssa samassa aidassa. Helppoahan se on silloin, kun tammaa antaa oriin hoitaa hommansa ja lopettaa kiimailun tiinehtyessään. Mutta meillä tamma ei anna astua. Se jää kuselle, mutta oriin tullessa ampaisee potkimalla kuuta kiertävälle radalle. Edessä on takaa-ajo, jossa kiimantuoksun sieraimiinsa saanut hormoonihirviö jahtaa tammaa, jonka on päättänyt keinolla millä hyvänsä astua. Ja tammaa pelottaa vielä enemmän. Lopulta tilanne päättyy siihen, että tamma on ampaissut langoista läpi. 

Ensimmäinen astutus jäi lyhyeen, kun se ei kerrasta onnistunut. Yritys ja ajatus oli astuttaa kädestä pitäen. Ori oli päässyt jo selkään, mutta tamma ampaisi pakoon.  Ensimmäisen astutusyrityksen olisi pitänyt onnistua. Ori ei ollut vielä täysin hereillä tilanteesta, joten se käyttäytyi suhteellisen asiallisesti, eikä ollut luonnon suomien hormoonien ja vaistojensa varassa.  Toista kertaa tamma ei enää päästänyt oria lähellekään. Päätimme kokeilla seuraavaan kiimaan edellä kuvattua laidunnusta.

Lopulta ori pääsi tamman sisälle, mutta yrityksistä väsyneenä ei jaksanut pitää itseään riittävän kauan tamman selässä, vaan laskeutui alas juuri h-hetkellä. Sinne meni suoraan maahan kaikki siittiöt! Teki mieli käydä poimimassa spermat maasta ja ruutata käsin tamman sisään!

Taas kerrasta viisastuneena päätimme yrittää vielä kädestä astutusta, mutta no deal! Tekisi mieli sitoa tamma johonkin kiinni, mutta sillä on hyvin vahvasti viitteitä vetopaniikista, joten sekään ei tule kuuloon.  

Tässä kohtaa alkaa olla epätoivo lähellä. Vaihdanko kohta oria sellaiseen jota saisi siirtona vai unohtaako koko varsoitus? Valmiita on niin paljon myynnissä, jos varsaa mieli tekee. Tamma kuitenkin ultrataan ja toivotaan parasta, että se yksi onnellinen siittiö olisi jäänyt sisälle ja hedelmöittäisi munasolun. Mutta nämä astutusyritykset ovat nyt tässä. Joko tamma on tiine tai meille ei tule syntymään varsaa ensi vuonna. Vaihtoehtojahan olisi ja oria vaihtamalla voisi "parantua" mutta tässä kohtaa motivaatio, into ja etenkin raha tähän projektiin on loppu. 

..Kunnes se armottomasti riistetään!
Niin tai näin, ottaa päähän kovasti, mutta jos asioista etsii positiivisia puolia, on parempi, että panostaa kahteen poniin täysillä, kuin kolmeen 95%. Ja onhan tässä vielä reilun viikon ajan toive, että siellä olisi uuden elämän alku, ennen kuin se toive riistetään..  

1.7.2017

Ponitytön vapaapäivä


Sanakirja sanoo vapaapäivästä näin "päivä, jolloin ei tehdä ansiotyötä; työpäivän vastakohta." Täytyi ihan sivistää itseäni sanan tarkoitusperästä. Minulla on aivan pian ollut oma hevonen kymmenen vuotta ja lähes saman aikaa myös oma talli. Vapaapäivä poneista on siis yhtä todellinen kuin yksisarvinen satuolento, vai onko?

Hevoset, tai no nykyisin ponit, sitovat ihmistä. Puhun edelleen hevosista, vaikka pitäisi kai puhua poneista. Viisivuotias tyttärenikin osaa korjata äidin virheellisen "hevoset" -sanan poneiksi. Poni-ihmiset ovat tarkkoja siitä, millä eläinkunnan alalajilla heidän silkkiturpiaan kutsutaan. Näille möttiäisille on oltava aina avosylin tarjoamassa ruokaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että sitä sapuskaa pitäisi tarjoilla maksimissaan neljän tunnin välein, ettei vatsahapot pääse jylläämään tyhjenneessä mahalaukussa. 

Ei riitä, että näitä ruokkii männynkävyillä ja kuusenhavuilla. Sillä ne kusevat ja paskovat sisälle ja ulos. Aina ja koko ajan. Vaikka kuinka olisi piha täynnä terrierejä, ei se riitä. Ne ei vaan jaksa syödä ja tuhota kaikkea sitä shittiä, mitä ponipahaiset tuottavat. Eikä se koirille terveellistäkään ole, vaikka uppoaa kuin puuro hullulle. Ne kaggagikkareet on roudattava karsinasta ulos, päivittäin. Siinä talikon varressa välillä miettii, onko tässä yhtään mitään järkeä, ja joka kerta lopputulema on selviö. On.

Mussukat tarvitsevat säänmukaisen pukeutumisen. talvella toppaa, kostealla sadetakkia, kesällä hyttyssuojaa. Ja niinä harvoina välipäivinä, kun ajattelet, että tänään en loimita, kadut sitä seuraavassa hetkessä, kun silkkiturpainen mussukkasi löytää ah niin mutaisen, kostean kokovartalon savihoitopaikan ja päättää mennä hoidettavaksi.


Kaiken lisäksi jonkun on käytävä aamulla sanomassa huomenet ja illalla hyvät yöt. Kuskattava poni sinne yöpymään, missä poni tykkää nukkua -> omaan karsinaan, kuivaan, puhtaaseen pahnaan, johon ensimmäisenä on ihana lirutella koko päivän pissipidätykset.

Niin, että vapaapäiväkö, mikä se on? Ansiotyöstäni sentään nykyisin olen jokusen vapaapäivän saanut, pomon vaihduttua, mutta poneista.. 
Ehei, en minä enää ole se, joka ainoastaan hoitelee poneja. Joskus kymmenisen vuotta sitten olin se, joka hoiti joka ikisen asian hevosensa kohdalla. Nykyisin minulla on varsin hyvät olot, sillä mieheni saattaa jopa enemmän hoidella edellä mainittuja have to do -listan päivittäisiä askareita, varsinkin jos itse liikutan poneja sillä aikaa.

Päivittäisiä pakko askareita on paljon. Ne on tehtävä satoi tai paistoi. Halusi tai ei. Kesä "helpottaa" asioita. Sikäli mikäli ei hanki kesäksi lisää silkkiturpia, kun on tilaa.. Ihan joka'ikistä kantturaa ei tarvitse ottaa sisälle, pissikööt ulkona tai pidättäkööt koko kesän. Mutta se mamman kultamussukka täytyy ottaa, koska jossain vaiheessa poni nostaa itseään arvoasteikolla ylöspäin ja siltä kysytään, missä haluat olla yön. Ja poni vastaa siihen "karsinassa kiitos, siellä saan paremmin nukuttua pehmeällä pahnalla". Ja tokihan kultamussu tahtoo kaverin, koska yksin ei ole kiva olla. Kolmesta karsinasta siivotaan siis vain kaksi ja aamulla on ulos roudattavia silkkiturpia neljän sijasta myös vain se kaksi. Mutta totta kai juuri ne, jotka tarvitsevat sen ötökkäloimen päällensä, koska mussukan hipiä kestää yhtä paljon ötököitä kuin allekirjoittanut, eli ei kestä!

Laidun, eipä tarvitse sumplia millä heinättimen korvikkeella kuskata turvan alle syötävää neljän tunnin välein. Päin vastoin pitäisi miettiä millä estää ylensyönti. Sen kun hoidat vain vesittimellä raikasta vettä tarjolle. Laitumessa riittää ruokaa kaikille, koko kesäksi. 

Kun sitten vielä pidät poneilla vapaata liikutuksesta, huomaat, ettei tämä ponin pito työlästä ole laisinkaan. Se on kuin ponivapaapäivä! Kävin vain siivoamassa karsinat, pesemässä juomakupit ja roudaamassa vedet talliin. Vähän kuivaa heinää karsinaan yöksi. Kävin tervehtimässä varsoja, keskiviikkona, ensimmäinen ihmiskontakti oreille tällä viikolla. Tarkastin niiden veden riittävyyden. Otin tallinukkujat sisälle, kumpainenkin odotti jo portilla. Laitoin oriin tarhasta laitumelle. Ja aikaa viiden ponin pakollisiin hoitotoimenpiteisiin kului puolisen tuntia.

Venyttelyt heti herätessä
Mutta näitä on harvassa, sillä yleensä vähintään yksi täytyy liikuttaa. Siihen kuluu aikaa vähintään tunti kaikkinensa lisää ja silloinkin se on ratsastettu todella nopeasti. Usein liikutettavia on kaksi. Kolmekin menee helposti, varsinkin jos on palkkatöistä vapaata, mutta se on jo ihan toinen juttu se.

Kesällä voi siis ikään kuin lomailla myös tallihommista ja hevosista. Jos olisi oikein julma ja sieluton omistaja, jättäisi mussukankin ulos yöksi, mutta ei. Se ei vaan tule kuuloonkaan, sillä mussukan täytyy saada levätä hyvin. Vuotiaat orivarsat ovat kaikkein helppohoitoisimpia, ne voi ikään kuin unohtaa laitumelle, kunhan huolehtii, että tarjolla on vettä. Niillä on tilaa, ruokaa ja suojaa yllin kyllin. Ei ne kaipaa ihmiskontaktia, eikä ylimääräisiä rääpimisiä. Tämä on yksi niistä ainokaisista kesistä, kun varsat saavat olla villejä ja vapaita. Syksyllä kyllä kerkeää karsinaelämään palattua ottaa kiinni kaikki nämä kesän ajalta unohdetut käsittelyt.

Pitkän talven jälkeen on ihanaa vähän huokaista ja helpottaa arkea ponien ja niihin liittyvien askareiden osalta. Ensi kesänä ajattelin olla vielä enemmän lomalla, sillä en hanki ainuttakaan kesähevosta tai lisätyötä itselleni, ellei joku aivan yber kannattava tarjous osu kohdalle. ;)

24.6.2017

Keskikesän juhlaa!


24. kesäkuuta on meillä speciaali päivä, sillä silloin juhlitaan oikein olan takaa syntymäpäiviä. Sekä Kotti, että Frodo on kumpikin syntynyt samaisena päivänä, vain vuosi on vaihtunut pariin otteeseen siinä välissä. 

Frodo syntyi viimevuonna juhannusaattona. Nyt tuo pieni rääpäle juhli jo yksivuotis syntymäpäiväänsä. Juhannusaatto ja kokon poltto oli mennyt selvästi nuorilla pojilla hieman pitkäksi, sillä laitumelle mennessä vastassa oli kaksi raatoa. Hyvin väsynyttä miestä, joita ei kiinnostanut ollenkaan synttäri kuvaukset, eikä sen puoleen juhlat muutenkaan. 






Toinen syntymäpäiväsankari vietti viidennen kerran juhliaan. Tälle otukselle juhannusjuhlat ovat jo niin tuttuja, ettei väsymys pääse yllättämään kesken synttäripäivän. Eilen poni vietti aikaansa kouluvalmennuksessa ja edellisenä päivänä Piia Pantsun estevalmennuksessa, joten ihan tavallista arkea vietetään tässä poniperheessä niin juhannuksena kuin joulunakin. 




Porkkanat maistuivat, paarmat kiusasivat ja vuoden pakolliset ponisynttärit on nyt taas ohitse. Kuinka kätevää, kun juhlat voi juhlia yhtenä päivänä! Nyt vain toivotaan että Siirin toivottu tuleva varsa sattuisi syntymään vaikka 24.6. koska se on jo hyväksi havaittu päivä! 




Nauttikaa kesästä!

17.6.2017

Niin lähellä, mutta niin kaukana!

Elämäni kolmannet kansalliset kilpailut on vihdoin takana. Minulla ei kisakokemusta ole oikeasti kovinkaan paljoa. Helppo A tasoiset radat ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Uunolla on yksi kansallinen helppo B ja aluetasolla helppo A. Kottilla yksi alue A ja kansallinen A. Siinäpä ne sitten oli, helppo A -ohjelmat ja kansalliset. Harjoituskisoja en laske kisoiksi, mutta niissäkin on vain kolme kertaa käyty puksuttelemassa aata, kaksi niistä Nemolla ja yksi Kottilla. Nyt oli siis vuorossa kolmannet kansalliset ja kolmas A, Lahassa 4 -tason kilpailuissa, joissa viime vuonna kisasimme 2 -tason helppo B ohjelman, tehden kauden pohjanoteerauksen. Odotin sellaista tältäkin päivältä, mutta asiat ei menneetkään niin.



Vuorossa oli 5v. sarjakilpailun toinen osakoe. Yhteensä osakokeita on neljä ja finaaliin pääsee seitsemän parasta. Sinne me tavoittelemme puolitosissamme, koska tällä hetkellä meillä on sinne mahdollisuus vielä päästä. Luokkana oli jälleen FEI Helppo A esiohjelma 5v. hevosille. Sama mikä Hyvinkäällä poiki varsin mukavan tuloksen ja seitsemännen sijan.

Master Dressagen tilukset ovat hulppeat! Sellaiset, että sinne tällainen maalaistollo ponillaan eksyy vain silloin, kun on menossa nolaamaan itsensä ja ratsunsa hienojen ja vielä hienompien kouluratsujen joukkoon. Muita poneja siellä ei ollut, ei tänään eikä kolmena muunakaan päivänä, mutta sehän ei taaskaan yllättänyt.

Päivä oli kuuma, ainakin syväflunssaa sairastavalle ratsastajalle. Kunto on erittäin heikko ja oikea paikka olisi vieläkin sängyn pohjalla, ei ponin selässä! Mutta mitäpä ponikärpäsen puraisema ratsastaja itselleen voi? Ponit ja parhaat itsensä nolaamistilanteet menevät kaiken edelle!


Minulla on vakava raippaongelma. Se alkoi valmennus keissistä, jonne menin kaksin ponin kanssa. Laitoin raipan hetkeksi trailerin lokasuojan päälle. Hetki kesti siihen asti, että jossain kohtaa kotimatkaa katsoin toiveissani, olisiko raippa vielä matkassa. Ei ollut. Hyvä raippa on henkireikä. Pituus on ratkaiseva tekijä vain siinä mielessä, että sen täytyy olla riittävän lyhyt, mutta se raipan jäntevyys, sen on oltava oikeanlainen. Kotoa löytyi kaksi muuta raippaa, joista toinen on ihan ok, mutta pitkä. Toinen on lyhyenpi, mutta kauhean jäykkä. Yritin verryttelyssä opetella sietämään jäykkää raippaa, mutta ei. Ei sen kanssa vain voi ratsastaa. Siispä radalle oli mentävä ilman raippaa. Juuri nyt, kun raipan tuoma lisäapu olisi ollut tarpeen heikon kuntoni vuoksi.

Rata itsessään meni ihan ok. Alkutervehdyksestä liikkeelle lähtö takkusi, keskiraveissa sain hetkeksi tunteen, että nyt mennään, mutta vain hetkeksi, sillä en jaksanut ylläpitää sitä. Ensimmäinen koottu ravi oli hyvä. Käynti oli hyvää kauttaaltaan. Laukannosto reilusti ravin kautta. Tässä kohtaa se raippa olisi ollut tärkeä apu, herätellessä poni laukannostoon. Laukka sujui hyvin ja toinen nostokin onnistui paremmin. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä rata, mutta olin tyytymätön, sillä poni tuntui tahmatassulta.



Starttasin luokan puolivälin jälkeen. En tiennyt lainkaan muiden tuloksia, joten en osannut yhtään arvioida mitä tänään meille tulisi. Olin pettynyt suoritukseen ja kiukuttelin miehelleni,  ettei tänne asti tarvitsisi tulla tekemään tuollaisia suorituksia! Minulla on radan jälkeen vain oma tunne, se tieto miltä poni tuntui minusta. Ja se tieto, miltä se hyvänä päivänä tuntuu. Voi että ärsytti! Selväjärkisesti ajateltuna rata oli kuitenkin kerrassaan mainio. Se oli pääpiirteittään ehjä, ei suuria rikkoja. Poni liikkui tahdikkaasti ja tasaisesti ja esitti kaikki vaaditut asiat.

Ja niin tuomarikin oli asian nähnyt. Tulokseksi meidän ennätys prosentit 73%! Eikä siinä vielä kaikki, sillä hetkellä luokan toiseksi! Lopulta kaksi viimeistä ratsukkoa meni meistä vielä ohi, mikä ei ollut lainkaan yllättävää. Se mikä oli yllättävää, että voittaja oli meistä alle kahden pisteen päässä! Olimme neljänsiä, ensimmäisiä ei sijoittuneita. Aikamoista, kilpailussa, jossa en kuuna päivänä uskonut ponin kanssa pärjääväni. Koskaan ei saisi olla uskomatta oman ratsunsa hyvyyteen, ei edes silloin kun vastassa on oikeasti superhienoja hevosia! Sillä hieno on ponikin!

En ehkä pääse tänä vuonna näissä karkeloissa yhtä lähelle sijoitusta, tai mistä sitä koskaan tietää. Kouluratsastus on laji, jossa kaiken on natsattava radan aikana. Poni on siitä varma puurtaja, ettei se pelkää radan ulkopuolisia asioita, joka tällä kertaa koitui taas monen kohtaloksi. 



Ei muuta, kuin katseet kohti Lappeenrantaa, josta edellinen ennätystulos oli viime vuodelta hallussa. 

10.6.2017

Dream pedigree



Varsoja syntyy joka puolella. Ne ovat aina niin ihastuttavia pitkine turpakarvoineen, ettei voi kuin ihmetellä. Kuinka niin pieni ja hento voi olla niin valmis? Minulla ei varsinaisesti ole tänä vuonna syntynyt varsakuumetta. Sen sijaan ihan alkukesän karmea flunssakuume kylläkin, ja tämä jos mikä on aivan hirveää! Varsakuumetta ei ehkä ole siksikään syntynyt, että olen hoitanut hyvissä ajoin lääkityksen kuntoon. Tallista löytyy siitä syystä sekä tamma, että ori. 

Ruunikko, vahva luustoinen, noin 145cm tähtipää ori on tilauksessa. Saa olla myös tamma, mutta jotenkin uskon, että toivoessani oria on potentiaalisempi mahdollisuus toiveen täyttymiseen. Mitä sitten tulee väriin? Ori on ruunikko, tamma on ruunikko. Kummallakin on tähti päässään. Mutta, oriin ensimmäiset kaksi jälkeläistä, jotka tänä keväänä ovat syntyneet ruunikoista tammoista, ovat olleet rautiaita!

Tammaksi "valikoitui" Hillside My Precious. Suluissa siksi, että jo ennen tamman syntymää totesin, että jos sieltä tamma tulee, tahdon sitä joskus käyttää jalostukseen. Ja tammahan sieltä tuli, nyt neljä vuotta myöhemmin olemme tässä tilanteessa, että tamma on tosiaankin meillä siitosleasingissä, sen lisäksi, että makselen kalavelkoja Frodon kasvatuksesta kasvattajalle, kouluttamalla tammasta ratsua.

Orivalinta oli hieman vaikeampi. Jo tamman syntymän jälkeen aloin katsella kivoja oreja. Klockas Ikaros oli yksi suosikeistani. Jotenkin rakastuin silloin hyvinkin nuoreen oriin ensisilmäyksellä. Toiset vain säväyttävät heti, ja tämä ori teki niin. Asia jätettiin hautumaan vuosiksi, sillä se ei ollut ajankohtainen, ennen kuin syksyn tullen aloimme taas ajatella asiaa uudelleen. 



New Forest -oreja Suomessa on harmittavan vähän. Osansa teki myös välimatka, emme halua lähteä kuljettamaan tammaa toiselle puolen Suomea ja harvaa oria saa siirtona. Muun rotuiset yksilöt eivät tietenkään tule kysymykseen, sillä rotuponia olemme tekemässä. Hetken harkitsimme jo ulkomaalaisen oriin käyttöä, mutta koska kyseessä on meidän ensimmäinen kasvatti ja tamman ensimmäinen varsa, päätimme kuitenkin pysytellä varmemmassa vaihtoehdossa ja ottaa ori kotimaasta. 

Lopulta oriiksi valittiin Horshaka Je t'Aime 44NF, joka meni kirkkaasti läpi ponioripäivillä saaden I palkinnon. Jamissa ehdottoman tärkeä puoli oli hyvä luusto. Orivalinnassa oli tärkeä koittaa korjata tamman puutteita, eikä kerrata niitä. Tammassa ei ole mitään vikaa, mutta muutamia heikkoja kohtia, kuten meissä jokaisessa. Yksi niistä on luusto, jota voisi olla enemmän tuon kokoisella ponilla. 

New Forestin ponien kuuluu olla kilttejä ja helppoja sekä yhteistyöhalukkaita luonteensa puolesta. Se on rotuominaisuus, jota täytyy vaalia! Tamman luonteeseen olinkin jo kerennyt hyvin tutustua ja se on juurikin rodunomainen. Mutkattomampaa tammaa saa hakea! Siiri on aivan mielettömän kiltti ja ihana tamma, vaikka minulla jonkinlainen tamma fobia onkin. Ja mitä oriin tulee, minulla oli tiedossa vain mustaa valkoisella, arvostelutilaisuus yhden päivän osalta. Sieltä ori oli saanut luonteestaan rodunomaisen vaikutelman. Ja nyt viikon ajan tutustuessani oriin, on se aivan mielettömän kiltti! Ori on toki aina ori, mutta silti. Luonne on siis vanhemmilla juuri niin kuin kuuluukin. 

Pikku Eetvartin sukutaulu näyttää tältä


Horshaka Je t'Aime
44 NF
prn 144.5 cm s. 2012 FIN

nf
Burley Time Lord RNF 201
rnpäis 140 cm s. 2007 GBR

nf
Burley Traveller NFS 44/097
rt s. 2002† GBR

nf
Peveril Peterborough NFS 26/067
rt s. 1984 GBR
Deeracres Franco NFS 5492Frank of Crabbswood
Deeracres Mayqueen
Peveril Taylor Maid NFM 8119Tomatin Golden Gorse
Peveril Pipette
Weirs Aveline NFM 29/368
rn s. 1987 GBR
Rodlease High Time Too NFS 22/118Luckington Ludo
Rodlease Fiesta
Weirs Jane II NFM 25/040Mount Pleasant Blue Dust
Weirs Queenie's Good Luck
Burley Fantasy NFM 35/431
rnpäis 137 cm s. 1993 GBR

nf
Moortown Bright Spark NFS 32/110(G)
rtpäis s. 1990 GBR
Randalls Fire NFS 24/064Slipalong of St. Andrews
Broomy Sylvia
Springmoor Silver Fly NFM 20/138Fury II
Springmoor Sundew
Mercury Melissa NFM 25/379
rn s. 1983 GBR
Bridgelea Candy Cane NFS 2832Knightwood Spitfire
Leighclose Candytuft
Weirs Lucky Mayflower NFM 7362Knightwood Crusader
Weirs Queenie's Good Luck
Horshaka Chloe Amore 584 NF
trt 146 cm s. 2008† FIN

nf
Ellilän Bramble Cocktail 28 NF
trn 148 cm s. 2001 FIN

nf
Luckington Leo NFS 32/087
m s. 1990 GBR
Katric Capers NFS 4199Holly Prince Rupert
Holtwood First Light
Luckington Vintage NFM 23/104Vernons Vineyard
Luckington Double Diamond
Nathalie 448 NF
trt s. 1991 FIN
Ekeholms Bacardi 6 NF Värends Pedro
Pretty Ballerina
Mary Hannah 233 NF Hiawatha
Reika
Veggdaf 443 NF
rt 138 cm s. 1989 FIN

nf
Rico Søndermark NFH 71
rt s. 1984 DNK
Yksi NFH 9Musical Box
Deeracres Golden Gorse
Lancier NF 1154Staplecross Spitfire
Anniversary Waltz
Veggerbys Ekko-Dafne 280 NF
trn s. 1984 DNK
Black Knight NFH 42 Grey Star
Blue Mist
Eskehøjgaards Festival Ekko NF 888Sandyford Sundew
Festival Wedding af Rosenholm
Hillside My Precious
246001H00131535
rn s. 2013 FIN

nf
Stackarps Pioneer 31 NF
tprn 139 cm s. 2003 SWE

nf
Rodlease Dancing Gold RNF 132
rt 141 cm s. 1994 GBR

nf
Willoway Double Gold NFS 32/099
rn s. 1989 GBR
Willoway Piper's Gold NFS 26/013Peveril Peter Piper
Tomatin Gold Rush
Obermill Clover NFM 22/340J.K.'s Royal
Combe Sweet Chestnut
Rodlease Minuet NFM 30/382
rn s. 1988 GBR
Peveril Peter Piper NFS 21/093Queenswood Solomon
Peveril Candy Phloss
Rodlease Fiesta NFM 12951Sweethills Tango
Boundway Sable
Priory Peeress RNF 1971
rn 141 cm s. 1992† GBR

nf
Ashley Aristocrat NFS 29/085
rn s. 1987 GBR
Beechwood Comet NFS 23/076Bridgelea Buccaneer
Oakley Stardust
Ashley Finality NFM 23/173Silverlea Justice of Ashley
Cheriton Bit of Fluff
Priory Sweetie Pie NFM 11194
rt s. 1973 GBR
Priory Black Boots NFS 2950Burton Sunlight
Priory Pink Petticoats
Bedlam Tinkerbelle NFM 8503Peover Samson
Bedlam Gaybelle
Elbereth 501 NF
rt 145 cm s. 1995 FIN

nf
Kotimäen Menuett My Life 14 NF
rn 134 cm s. 1987† FIN

nf
Strätes Karbin RNF 62
trn s. 1973 SWE
Robin RNF 29Jasmijn Robin
Monkshorn Fabiene
Silverlea Karlotta RNF 208Hightown Streak
Fortune of Silverlea
Minette Pan 194 NF
rn s. 1982 SWE
Pandor P-2442Black Knoll Bay Leaf
Black Knoll Pandora
Picette RNF 1065Hiawatha
Petzy
Kotimäen Lumiere 399 NF
rn 147 cm s. 1986 FIN

nf
Nasser RNF 61
rn s. 1973 SWE
Merrie Master RNF 11Merrie Mercury
Merrie Misty
Burton Black Bird RNF 49Priory Starlight VII
Red Rose of Burton
Bolara 170 NF
rn s. 1978 SWE
Bolero RNF 58Merrie Midnight
Ballerina
Ashurst Klara RNF 110Pemberton Daniel
Ashurst Mist



Siirin takaa löytyy paljon yhtenäisiä nimiä Frodon kanssa. Frodon emälinja näyttää tältä:

Hillside Yavanna
P05-1234
rn s. 2005 FIN

nf
Ellilän Bramble Cocktail 28 NF
trn 148 cm s. 2001 FIN

nf
Luckington Leo NFS 32/087
m s. 1990 GBR
Katric Capers NFS 4199 trn s. 1972
Luckington Vintage NFM 23/104 rn s. 1981†
Nathalie 448 NF
trt s. 1991 FIN
Ekeholms Bacardi 6 NF trt s. 1980†
Mary Hannah 233 NF tprt s. 1982†
Elbereth 501 NF
rt 145 cm s. 1995 FIN

nf
Kotimäen Menuett My Life 14 NF
rn s. 1987 FIN
Strätes Karbin RNF 62 trn s. 1973†
Minette Pan 194 NF rn s. 1982
Kotimäen Lumiere 399 NF
rn s. 1986 FIN
Nasser RNF 61 rn s. 1973†
Bolara 170 NF rn s. 1978

Sieltä löytyy siis kasvattajan yksi tuottoisimmista siitostammoista Elbereth, jonka viimeinen varsa Siiri on. Elbereth on Frodon varsakuvissa esiintynyt mummoheppa, jonka jälkeläisiä on mm. ruuna Fangorn, viimevuoden ponien kenttä SM-mitalisti. Kuudesta varsasta neljä on osallistunut ainakin kerran ponibreeders -kilpailuun, josta on napsahtanut jokaiselle sijoitus, sekä useammalle voitto. 

Elberethin emä Kotimäen Lumiere on A palkittu jälkeläistensä perusteella. Elberethin isä Kotimäen Menuett My Life on myös A-jälkeläispalkittu ja oriilla on 62 jälkeläistä. Yksi jalostukseen hyväksytty ori Marttilan Rubert. 


Siirin isälinja taas on täysin sama kuin Kottilla. Isä Stackarps Pioneer 31NF on AB palkittu ori, jolla on yksi jalostukseen hyväksytty ori jälkeläinen Snowberry Aton. Stackarps Pioneer polveutuu hyvistä englantilaisista linjoista. Sekä isän, että emän sukutauluista löytyvät vahvat ja hyvät niin isäori- kuin emälinjatkin. Isän isällä Rodlease Dancing Goldilla on 7 jalostukseen hyväksyttyä orijälkeläistä. Isän emällä Priory Peeressillä 4 jalostukseen hyväksyttyä orijälkeläistä.

Oriin Horshaka Je t'aimen takaa löytyy myös yhtäläisyyksiä Frodon kanssa. Jamin emä on Horshaka Cloe Amore, jonka isä on Ellilän Bramble Cocktail, joka myös Frodon takaa löytyy. Cloe on I -palkinnon kantakirjatamma. Se on jalostukseen hyväksytyn, valitettavasti kuolleen oriin Horshaka king Arthurin täyssisko. Ikäväksemme myös Cloe on kuollut ja Jami jäi sen ainoaksi varsaksi. 

Cloen emä Veggdaf on II kantakirjattu tamma. Sillä on seitsemän jälkeläistä, joista kaksi on jalostukseen hyväksyttyä oria. 

Jamin isä on Englannissa syntynyt ori Burley Time Lord ja se on hyväksytty jalostukseen sekä Englannissa että Ruotsissa. Time Lord on itse kilpaillut Ruotsissa esteratsastuksessa tähän mennessä 110cm tasolla. Time Lordin isä Burley Traveller on jättänyt Englantiin pienen, mutta sitäkin laadukkaamman jälkeläispopulaation, menehdyttyään tapaturmaisesti varsin nuorena oriina.

Olemme kuumeisesti odottaneet Siirille kiiman merkkejä ja nyt ilokseni saan vihdoin ilmoittaa, että niitä on nähtävillä! Pian pääsemme astuttamaan Siiriä. Jami olisi kyllä jo niin valmis ja se näytti jo hetken aikaa hyvin masentuneelta, kun tamma vain luimisteli korvat niskaa myöten oriille.