Blogi       ::       Gottfrid       ::       Hillside Forgotten Gold       ::       Muistoissa       ::      

21.4.2017

Pronssistakin saa kultaa, kun tarpeeksi kiillottaa



15.4.2017 Meillä oli aluehallimestaruudet Lappeenrannassa, Vipelen tallilla. Osallistuimme Kottin kanssa nuorten hevosten mestaruuteen, jossa ratana on helppo B:3. Edeltävällä viikolla ponin kanssa kävimme Tainan valmennuksessa ja sen jälkeen Kottilla oli keskiviikkona osteopaatin käsittely. Edellinen käsittely oli tammikuun lopulla, jolloin ponissa oli paljon hoidettavaa. Nyt olimme paljon paremmassa kunnossa, sillä edelliskerran ongelmista olimme tiputtaneet matkasta pois osan. SI-nivelen alue tulee varmasti aina olemaan ongelmallinen, toiminnallinen häiriö -sanoilla osteopaatti sitä kutsui. Paljon voimistamista, lihaksistoa ja tarkkaa työtä, jotta takaosa saataisiin symmetrisesti liikkumaan ja liikkuminen ponille vielä vaivattomammaksi. Mutta meissä kaikissahan on toispuolisuutta.

Osteopaatin käsittelyn jälkeen poni joutui olemaan vapaalla torstain ja perjantaina sain sen kevyesti ratsastaa. Voi apua, miltä pieni otukseni tuntui. Se oli jotenkin niin hukassa, mutta samalla energiaa täynnä oleva sähikäinen. Ja sama energia jäi lauantaille. Ei kovin viisasta ottaa osteopaatin hoitoa samalle viikolle kisojen kanssa, mutta meillä ei pahemmin ollut valinnanvaraa.

Lauantaina oli aikainen herätys, kamat kasaan ja menoksi. Pohjoisempaan Suomeen on aina raskaampaa ajaa, kuin etelänpään. Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin, joten poni sai pienen hetken olla trailerissa rauhassa, ennen kuin otimme sen ulos varustusta varten, josta matka jatkui verryttelyyn. Verryttely oli ryhmissä maneesissa. Kisapaikalla ei ollut muuta aluetta verryttelyä varten.


Verryttelyssä oli lisäksemme neljä muuta ratsukkoa, joista kaksi oli suomenhevosia. Poni on oppinut sietämään muita ratsukoita samassa tilassa, mutta pääsääntöisesti suokit aiheuttavat siinä pelkoreaktion etenkin laukkaavat sellaiset. Usein ne liikkuvat tanner tömisten ja sitä pieni ponini pelkää ihan hullun lailla. Ja niin meidän verryttelystä oli vain haaveena rento ja miellyttävä verryttely. Melkein olisi ollut parasta mennä kylmiltään radalle, eikä pelotella ponia turhaan verryttelyssä. Toisaalta ponin on hyvä oppia sietämään myös äänekkäämmin liikkuvat lajitoverinsa.

Radalle menimme neljänsinä, eli miltei verryttelyryhmän viimeisenä ja siinä tovin kerkesin ponia rauhoitella mieleltään, ettei tässä nyt suurempaa hätää ollut. Onneksi maneesissa oli vain yksi ratsukko kerrallaan.


Ennen radan alkua sain Kottin aika rennoksi ja mukavaksi, mutta taustalla oli koko ajan tunne, että poni saattaa säikkyä ja pelätä nyt aivan käsittämättömiä asioita. Alkutervehdykseen hyvällä ravilla,  hyvä pysähdys, mutta siinä se  onnistuminen sitten olikin. Liikkeelle ei lähdetty täsmällisesti, suoraan ravissa vaan poikittaen käynnissä, sillä poni pelkäsi tuomaria. Mur! Matka jatkui heti pettyneellä fiiliksellä, sillä alkuvaikutelma on kaikkein tärkein, se kulkee jokaisessa tehtävässä mukana, koko radan ajan. Virheet ratojen loppupäässä on helpompi niellä, sillä hyvin sujunut alkurata antaa tuomareillekin positiivisemman kuvan.

Poni oli alun kireänä kuin viulunkieli, en saanut sitä pehmeäksi enkä rennoksi. Kahdeksikko tuntui työläältä, kun poni ei taipunut kunnolla, mutta pikkuhiljaa se alkoi rentoutua ja kiemuraura sujui jo paljon miellyttävämmin. Laukannoston jälkeen alkoi hymykin nousta ratsastajan kasvoille, tunne siitä että kyllä me tämä rata loppuun saadaan ratsastettua. Laukassa ympyrä ja lävistäjällä raviin siirtyminen sujui ihan ok, toinen laukka nousi aavistuksen hitaammalla reaktiolla, mutta melko kivasti sekin. Käynti taaplattiin tyylillämme ja lopputervehdykseen, johon saimme ihan mukavan pysähdyksen.

Alun jälkeen rata sujui ongelmitta, mutta totta kai jäi harmittamaan, ettei perfektionisti onnistunut taaskaan suunnitelman mukaisesti. Kuitenkin Harjussa tehdyt puutteet saatiin tähän rataan korjattua, mutta Harjussa esitetty rata oli muutoin paljon sujuvamman ja paremman oloinen.


Pisteitä herui toiselta tuomarilta jopa yli 70%, mutta toinen ei niinkään pidä aikuisratsastajista, jotka ratsastelevat poneilla. Se on näkynyt jokaisessa radassa hänen tuomaroimanaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että kriittisesti meitä katsova tuomarikin oli laittanut monia seiskoja paperiin. Ja lopputulokseksi 68,409% jolla irtosi lopulta kolmas tila, eli Kaakkois-Suomen aluehallimestaruus pronssia. Joka sekin hieno saavutus, ottaen huomioon, että viimevuonna tulos oli 10% heikompi ja olimme tuloslistan häntäpäässä. Paljon on siis vuodessa saatu aikaan ja kärkitilat menivät ponia vuoden vanhemmille ratsuille.



Kyllä tässä on niin monta vuotta taaplattu pohjamudissa hevosten kanssa, että nyt näistä onnistumisista ja iloista osaa ottaa kaiken ilon irti. On niin mahtavaa, että kerrankin on ratsu, jonka kanssa pääsee silloin tällöin palkintoseremoniaankin. Ja tänä vuonna sinne on päästy jo kahdesti.

17.4.2017

Varsojen iltavillit


New Forest -varsat Frodo ja Roki pääsivät ensimmäistä kertaa elämässään kentälle. Varsat ovat viettäneet aikansa täällä ollessa tarhan ja tallin välillä. Niillä on tarhassa hyvä híekkapohja sekä tilaa liikkua  ja temmeltää, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi stressata itseäni sillä, että antaisin niille kiireisestä arjestani enempää aikaa. Mutta nyt oli aikaa aidata kentän laajennettava osio pois, jotta pojat pääsivät päästämään pääsiäishöyryjä kentälle.



Frodolla oli mato-ongelma. Se on tallin asukkaista tehokkaimmin madotettu. Frodo oli kauan meille tullessaan epämääräisesti ripulilla vähän väliä. Tehtyjen loishäätöjen vuoksi pelkäsimme sen johtuvan hiekasta. Psyllium kuuri ei tuonut toivottua tulosta. Etsittiin parempaa evästä, välillä madotettiin, mutta ripuli ilmaantui aina takaisin. Pikkuhiljaa varsalle alkoi tulla pallomaha, mutta se näytti todella nuutuneelta ja hoikalta. Ripuli kuitenkin lopulta loppui kokonaan ja madotin varsat taas uudelleen.



Vihdoin ja viimein matolääke viipyi suolistossa riittävän kauan ja kakkakasat alkoivat muistuttaa suklaapalloja kookoshiutaleilla. Varsan olemus muuttui muutamassa päivässä aivan toiseksi. Ja nyt muutaman viikon jälkeen Frodo onkin ollut ihanan eloisa ja terveen oloinen varsa. Se sai vielä tehostetun loishäädön varmuuden vuoksi.

Ja vaikka kuinka teimme kaiken oppikirjojen mukaan, meillä oli silti suuri ongelma,
jota emme aluksi osanneet yhdistää matoihin, suolistoon kylläkin.



Varsat kävivät taannoin myös kaviohoidossa, jossa kumpikin käyttäytyi erittäin mallikkaasti. Liiaksi emme ole jalkoja nostelleet. Yllätyin itsekin, kuinka järkeviä otuksia minulla on käsissäni. Frodolla on luonnostaan paljon paremman muotoiset ja asentoiset kaviot, Rokilla kaviot kasvavat painopisteeltään sisäsyrjälle, joten se vaatii tarkempaa ja tiheämpää kavioiden hoitoa.



Ensimmäinen kerta kentällä sujui hienosti. Laitoimme muutaman puominkin sinne tänne, jotta olisi edes jokunen kerta, että varsat ylittäisivät puomin. Frodolla on selkeästi esteälykkyyttä, se loikkasi joka kerta puomin yli hienolla hypyllä.  Kumpikin nuorukainen liikkui iloisasti ja eloisasti eteenpäin. Niillä oli hauskaa yhdessä. Pahasta kasvuvaiheesta huolimatta ne kuitenkin liikkuivat todella laadukkaan oloisesti ja tietoisena siitä, missä raajat menevät. Onhan niillä koko eroa melko paljon, Roki näyttää tässä vaiheessa paljon nätimmältä ja kompaktimmalta paketilta, Frodo on kuin kuivan kesän orava, pitkälinjainen ja hieman kolhon oloinen, oikea rumilus.  



9.4.2017

Kisakauden avaus

Harjussa järjestettävät 2-tason kouluratsastuskilpailut olivat minulle ja ponille tämän vuoden ensimmäiset kisat. Osallistuimme sekä helppo B, että helppo A -tasoiseen luokkaan, sillä viisivuotiaalle se on sallittua.

Helppo B luokassa starttasimme neljäntenä, joten saimme olla heti aamusta hyisen kylmässä, tuulisessa säässä. Onneksi verryttelyyn oli varattu kokonaan toinen maneesi. Helppo B:3 rata on meille jo varsin tuttu, sillä se ratsastetaan mm. aluemestaruuksissa. Radassa ei varsinaisesti ole mitään vaikeaa, eikä oikeastaan mitään tehtävääkään, kaarteita kaarteen perään, tasaisella puksutin ravilla. Joka meille tietenkin aiheuttaa hieman nukahtamista ponin osalta, ja minun on hankala saada pidettyä se terävänä laukkaa varten. Meille selkeästi parempia ratoja on sellaiset, joissa on vähän tempovaihdoksia ja tekemistä.


Avoimin mielin kohti kaikille avoimia luokkia. Me olemme ponin kanssa menneet ainoastaan nuorille hevosille avoimia luokkia. Ei paineita, eikä tavoitteita sen suuremmin, sillä tiedostamme ponimme olevan vielä näihin kinkereihin varsin varsan kengissä.

Verryttely oli melko pikainen. Vähän ravia ja laukkaa sen verran, että meillä oli hallintalaitteet eteenpäin ja jarrut. Eipä siinä muuta ole tarve tehdä, poni on treenattu tämän hetkiseen kuntoon jo aiemmin, turha sitä on alkaa veivaamaan verryttelyssä yhtään mihinkään muuhun, kuin mitä se on.


Rata lähti käyntiin ihan mukavasti. Tasaisen varmaa puksutusravia, melko hyvällä kuolaintuntumalla joka ajoittain painui liian alas -> pohkeella enemmän ratsastusta eteenpäin. Volttikahdeksikolla voltit olivat hieman liian suuret -> pienemmät ympyrät. Kiemurauralla poni pysyi tasaisena, mutta olisi saanut ravata aavistuksen aktiivisemmin eteenpäin. Tässä kohtaa rataa alkaa puksutinravi unettamaan. -> täytyisi ratsastaa poni teräväksi. Kaarteet olivat tasaiset ja linjavalinnat hyvät. Sitten tulee se ensimmäinen laukannosto, jota ennen poni jo miltei kuorsaa. Laukannosto ei ollut täydellisyyttä hipova, lähellekään. Vasten kättä, vasta toisesta pohkeesta! Ei tasapainoinen ollenkaan. -> Parempi valmistelu ja ponin herättely ennen nostoa! Voltti ihan ok. En nähnyt edelle meneviä kolmea rataa, ja tuskin niin kokeneilla, kouluratoja paljon kiertäneillä ratsukoilla mitään ongelmia olikaan. Mutta meilläpä oli, vasemmassa kierroksessa A-kirjaimen kohdassa oli mörkö. Saman mörön näki moni meidän jälkeenkin, joten siellä varmasti mörkö oli! Kesken laukan poni säikähti ja meillä meni rytmi hetkeksi täysin. Uusi laukka ja homma jatkui. Raviin siirtyminen kohdassa x ei tuottanut suurempia ongelmia. Uusi laukannosto taas hieman kättä vasten. -> Valmistele, valmistele ja valmistele! Voltti hieman liian suureksi, raviin siirtyminen kelvollisesti, sillä kummaltakin tuomarilta siitä kohtaa 7. Keskikäyntiin tarvitaan rentoutta ihan roppakaupalla lisää! Käynnissä ponin jännitys tulee esiin ja se esittää lyhyttä, ajoittain jopa tahditonta käyntiä, eikä kävele selän läpi.  Loppuun ihan kivasti.

Harmitti kyllä mokat, jotka oli täysin omasta ratsastuksesta kiinni -> siirtymiset kättä vasten. Sekä ponin säikähtäminen, jolle ei järkevää syytä keksitty. Hevoset näkevät maailman hieman eri tavalla kuin me ihmiset. Mutta silti olimme tyytyväisiä omaan suoritukseen ja ponin tekemään työhön. Se oli tasaisen varma alusta loppuun.


Tulokseksi saimme 64,318% Ja lopulta sillä irtosi 20 ratsukon joukossa ensimmäinen sija.


"Sujuva, hyvin ratsastettu ohjelma.
Hieno laukka,
raviohjelmaan vielä aktiivisuutta.
Käyntiin rentoutta."


"Kiva energinen poni.
Lisää tarkkuutta laukan nostoihin.
Käynti saisi olla selvempi yliastunta. "

Palkintojen jaon jälkeen oli kiiruhdettava verryttelemään ponia seuraavaan luokkaan, sillä meillä oli arpaonnea ensimmäiseksi lähtijäksi. Aasta emme ottaneet senkään vertaa paineita. Tarkoitus oli vain käydä ponin kanssa esittämässä vähän vaikeampia tehtäviä kisaradalla.

Radalle hieman linjan viereen, hyvä pysähdys, mutta liikkeelle lähtö käynnin kautta. ->Terävämpi lähtö, selvempi apu. Keskiravit alkaa olla ponin kanssa lemppareita, sillä ponilta alkaa löytyä jo aika kiva keskiravi. Siirtyminen keskiraviin hyvin, mutta takaisin harjoitusraviin siirtyminen saisi olla selvempi. ->Ratsasta loppuun asti tehtävä huolella! Puoliympyrä ja väistö uralle. Meidän ensimmäiset väistöt radalla. Hieman läpijuoksu, jossa olisi saanut olla enemmän sitä ja tätä, mutta en vaatinut ponilta yhtään sen enempää, kuin mitä se pienellä pyynnöllä tarjosi. Toiseen suuntaan taas keskiravi, jossa meinattiin lähteä asteen liian kovasti ja hapuilimme laukan sekaisesti, väistö sujui paremmin ja poni sai ansaitun kiitoksen. Vaikeista asioista on turha yrittää tehdä vaikeampia vaatimalla liikaa. Laukkaan siirtymisestä ja ympyrästä saimme toiselta tuomarilta jopa 7. Keskilaukassa sama homma kuin raveissa, siirtyminen takaisin harjoituslaukkaan täytyy olla selvempi. Täyskaarto ja vastalaukka meni hieman liian kiireellisessä tahdissa, mutta poni pysyi koko ajan vaaditussa laukassa, joten helpotin kiitokseksi siirtymistä käyntiin raviaskelten kautta. Uusi laukan nosto poiki taas seiskaa, ympyrä jäi nyt hieman liian pieneksi. Keskilaukassa sama meno jatkui, selvempi siirtyminen takaisin. Vastalaukka taas hieman liian kiireellinen, mutta muutoin ihan ok. Keskikäynti ja vapaa käynti jäivät vaisuksi ja polki enemmän paikallaan, kuin eteni yhtään mihinkään. Lopputervehdykseen tyytyväisenä ponin suorituksesta.


"Liikkuu energisesti, kivassa muodossa.
Keskiaskellajien jälkeen saisi siirtyä selvemmin perusaskellajiin.
Tyytyväisen oloinen poni. " 


"Siirtymisissä erot selvemmin näkyviin.
Tarkkana suoruuden kanssa varsinkin laukassa.
Muuten tasaista tekemistä. "

Tulokseksi 60,690% 10./22

5.4.2017

Ratsasta sitä kuin hevosta, älä kuin pientä ponia!


Meillä oli Kottin kanssa kotona valmennus. Ihana Taina kutsuttiin vihdoin ja viimein koutsaamaan minua ja Kottia ratsukkona eteenpäin. Tainan kanssa teimme pitkäjänteistä työtä hyvin tuloksin Simon kanssa. Viime vuosi meni odotellen, että se ykkösratsu kuntoutuisi ja voisimme jatkaa yhteistyötä eteenpäin. Niin ei kuitenkaan käynyt. Niinpä vaihdoin ratsua. Olisimme Kottin kanssa voineet toki aloittaa jo viime vuonna valmentautumisen, mutta jotenkin sitä ajatteli, että poni pysyy vain ponina ja sellaisena vararatsuna. Että sen kanssa enemmän vain hömpötellään ja harrastellaan, joten valmennuksiin ei pidetty kiirettä. Ehkä henkisesti vaadin  kevyen laskeutumisen pesun kestäväksi poniratsastajaksi. Koska ponit ovat aina poneja, eikä niin vakavasti otettavia ratsuja. Uskoin siihen mantraan melko pitkään itsekin.

Kottin kanssa olemme valmentautuneet jo jokusen kerran Heidin silmien alla, sieltä olen saanut itsevarmuutta siihen, että todellakin voin ratsastaa tämän kokoista otusta hyvällä omalla tunnolla ja nauttia siitä. Kun Simon taival loppui, päätin, että nyt saa riittää. En enää pyytele anteeksi sitä, että ratsastan pientä ponia, vaan alan tehdä tätä oikeasti vakavasti. Minulla on ollut tavoitteet jo viime vuonna selvillä, mutta en ihan tarkalleen ole halunnut itse uskoa, että meillä olisi niihin mitään mahdollisuutta, kunhan höpöttelen. Mutta nyt olen vakavasti ottanut ne täytettäväksi ja se vaatii paljon töitä, hikeä ja treeniä. Etenkin minulta, mutta myös ponilta. Tainan piti tulla jo kuukausi takaperin maneesille valmentamaan, mutta taudin pirulainen iski ja sitten se ajatus jotenkin jäi muhimaan. Niinpä nyt kotiin muutettuamme päätin, että tuumasta laitetaan toimeen ja viikottainen valmentautuminen saa luvan alkaa.

Kotti kotiutuu nopeasti tuttuihin maisemiin. Sen oma tarha on ollut koskematon koko sen ajan, kun poni oli maneesilla. Olemme vähän nollailleet ajatuksia, käyneet maasto "kävelyllä" joka oli enemmänkin paikallaan pomppimista. Vähän ratsastettu ja kertaalleen poni otti kolmen kuukauden patoutuneet ilot irti liinan päässä. Ja voi sitä elämän makuista riemua, jota poni esitti liinan jatkeena pitkän aikaa. Kotti on jo jokusen aikaa ollut enemmän jarruteltavaa kuin pohkeella eteen ratsastettava kaveri. Se taas tarkoittaa tässä kohtaa sitä, etten ole saanut ratsastettua sitä oikeasti takaa kohti tuntumaa, sillä jalalla sitä ei ole oikeastaan voinut ratsastaa. Nyt kun patoutuneet energiapiikit saatiin purettua ja valmennus oli alkamassa, sain tuntea pitkästä aikaa omituisen halun. "Voi kunpa olisin ottanut kannukset tai raipan.." Sellaista ei tämän ponin kanssa ole koskaan tarvinnut kokea.

Ponilla painoi hieman jalkoja ja lihaksia edellispäivän liinavillit. Jouduin ensimmäistä kertaa oikeastaan koskaan pyytämään jalalla ponia eteen, eteen ja eteen. Kuumahan siinä tuli, minulle. Hyvää harjoitusta tosin kummallekin, sillä kisoissa ei koskaan tiedä, koska väsy iskee kesken kaiken. Tarkoitus oli aktivoida ponin takajalkoja ja nostaa rintakehää ylemmäs. Ajoittain oli hetkiä, jolloin oikeasti tunsin, kuinka ponin takajalat polkee ja vie liikettä eteenpäin. Käyntiä, sen tärkeyttä ja vaikutusta kokonaisuuteen. Ponilla on mahtava käynti, se vain täytyy uskaltaa ratsastaa ulos. Ratsastan ponia liian vaatimattomasti. Taina sanoikin hyvin, että minun pitää ajatella ratsastavani sitä kuin isoa hevosta, vaatia samalla tavalla asiat laadukkaasti loppuun asti, eikä kuin pientä ponia, jolle riittää vähän sinnepäin. Minun täytyy uskaltaa vaatia ponilta sitä laatua ulos, jota siitä löytyy. Ei vähätellä sitä missään kohtaa sen takia, että sen säkä ei ole 170cm tietämissä, sillä pienestä koosta huolimatta sillä on ratsun palikat paikoillaan.

  • Paljon säätelyä askellajien sisällä, ei tyytyä siihen yhteen vaihteeseen, jota poni tarjoaa.
  • Takajalat alle, pitäen huolen, että nenä painu samaan aikaan kuolaimen alle.
  • Eteen, eteen, eteen. Pohkeeseen täytyy reagoida, vaikka väsyttäisi. 
Siinäpä päivän anti pähkinänkuoressa.  

Huomenna jatkuu toisenlaisessa valmennuksessa; esteillä. Toivoen, että ponilla olisi hallintalaitteet vielä huomennakin tallessa, jotta esteiden välillä olisi jalat kutakuinkin maan pinnalla.

4.4.2017

Tipuitko jo kärryiltä? Hyppää takaisin kyytiin!

Tallin asukkaat ovat vaihtuneet tiheään tahtiin, eikä blogi ole pysynyt kunnolla perässä. Asukkaiden uusiutuminen on minullekin uusi juttu, sillä yleensä minulla on vain samat tutut turvat vuodesta toiseen tallissa. Nytpä useammista pyynnöistä kopin ottaneena aion esitellä tallin asukkaat.

Aloitetaan vanhasta tutusta Kottista, joka onkin blogissa ollut jo monta vuotta esillä.


GOTTFRID

Viisivuotias New Forest -ruuna on kaiken nyffeilyn alku ja juuri. Nuoresta iästään huolimatta ponin kanssa on koettu paljon onnistumisia ja ilon hetkiä, sen kanssa on kilpailtu helppoja nuorten hevosten luokkia ja kaiken koulutuuppailun ohella se on sisimmiltään täysin esteponi. Kotti haaveilee pääsevänsä joskus Elmo Jankarin uudeksi kisaratsuksi DD:n tilalle, mutta sitä ei kerrota kellekään. Kotti on maailman kiltein ja mutkattomin, herkkäsieluinen poni. Kotti on tyttäriemme omistuksessa, eli meidän oma poni.


HILLSIDE FORGOTTEN GOLD

Frodo, keskimaan arvokkain aarre on perheemme ensimmäinen ja tällä hetkellä ainut tilausvarsa. Frodo on suunniteltu orista lähtien itse, yhdessä kasvattajan kanssa. Frodo on syntynyt vuonna 2016, eli on nyt vuotias ori. Frodon kanssa tavoitteet siintävät ponioripäiville ja myöhemmin samanlaiseksi harrastekaveriksi kuin Kottikin. Frodo on  varustettu kultaisella ja rohkealla luonteella. Frodo on myös lastemme omistuksessa, eli oma.



HILLSIDE MY PRECIOUS

Siiri on tallin ainoa tamma ja uusin tulokas. Siiri on samasta isäoriista kuin Kotti, eli se on Kottin puolisisko. Siirin emä taas on Frodon mummo, Siiri on siis Frodon täti. Siiri on kasvattajanimestäkin pääteltävissä saman kasvattajan tuotoksia kuin Frodokin, ja Siiri on kasvattajansa omistuksessakin. Siiri on tullut meille ratsuoppiin ja jalostuskäyttöön. Siirillä on ikää vasta neljä vuotta.




SKYROCKET

Roki on vuotias foresti ori, joka on tullut Frodon kaveriksi. Roki on meillä täysihoidossa laidunkauden loppuun saakka.

Tuollaiset neljä kaverusta tallista löytyy tällä hetkellä. Meidän arkea voi seurata myös Facebookissa.


SINGLETON

Simo-Petteri oli täydellinen pieni kouluratsun alku. Vuonna 2011 syntynyt FWB ruuna oli elämässäni lähes viisi vuotta. Simolla oli kaiken upeuden lisäksi paljon ongelmia terveyden saralla ja se oli viime keväästä asti kuntoutuksessa. Lähes kuntoutunut ruuna loukkasi itsensä tammikuussa 2017 uudelleen erittäin pahasti, jonka takia kuntoutus ei ollut enää järkevää hevostakaan ajatellen. Simo nukkui ikiuneen 15.2.2017


 NEMO DK

Nemo on ensimmäinen oma hevoseni, joka kulki rinnallani kahdeksan kokonaista vuotta. Terveysongelmien vuoksi Nemo lopetettiin 5.9.2015



TAHVO

Tahvo neljävuotias ruuna oli meillä ratsutuksessa tammikuusta maaliskuun loppuun, sen aikaa, kun Kotti oli maneesilla. Tahvo palautui hyvin sisäänratsutettuna kotiinsa maaliskuun lopulla.

Hevoset asuvat meillä kotona, omassa pienessä tallissa.

3.4.2017

Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä



Minulla on tallissa neljä New Forestia! En olisi voinut vielä vuosi sitten kuvitellakaan mitään tällaista. Saati kaksi vuotta sitten. Aivan käsittämätöntä, miten elämä ja sen tuomat kolhut kääntävät ihmisen suunnan, aatteet ja koko elämän. Kymmenen vuotta sitten en voinut kuvitella, että minulle ikinä, siis ikinä, tulisi ponia! Etsimme silloin puoliveristä, vähintään helppo A -tasoista esteratsua.

Minulla oli pitkään talli täynnä puoliverisiä ja hevosten kanssa elämä täynnä kolhuja. Hevosreissut suuntautuivat usein klinikalle vian etsintään, kontrolleihin, uusiin vikoihin. Loputon kierre terveyden saralla. Aloin uskoa jo, että tästä maasta ei tosiaan löydy yhtään tervettä hevoseläintä. Olen vielä ihmisenä sellainen, että vien mieluummin turhaan klinikalle, kuin jäisin vain katsomaan kotiin. Toisaalta, koskaan se ei kuitenkaan ole ollut turhaa.

Minua harmittaa eniten Simo. Se on niin valtava kolhu elämässä, ettei siitä ehkä koskaan pääse yli. Eikä siitä asiasta voi edes puhua. Hevonen jossa oli kaikki, ihan kaikki mitä voin toivoa hevoselta. Ja sitten lukematon määrä niitä ylimääräisiä asioita terveyden saralla. Asioita, joiden kanssa pystyi elämään, kun syötti perheelle vedessä tehtyä laihaa puuroa ja näkkäriä ylähuulella höystettynä. Simon kanssa meillä oli kuitenkin kummallakin yksi ja sama ongelma, kummankaan pää ei enää kestänyt. Kaikkialla puhutaan paljon luottamuksesta, meidän välillä sitä ei enää ollut, kummastakaan suunnasta. Olimme umpikujassa, josta ei enää ollut järkevää jatkaa millään saralla. Vaik sut on luotu kantamaan, nousemaan aina uudestaan. Oon pahoillani en osannut lohduttaa, mut lupaan vielä se helpottaa.

Aion välttää samanlaiset umpikujat jatkossa. Ehkä kuvittelen, että osaisin aukaista silmät aiemmin, jos samanlaiseen tilanteeseen olisin ajautumassa. Mutta mistäs sitä sitten todella tietää, osaako tai tajuaako?


Kottin kanssa minulla erinomainen luottamussuhde. En ole sen eteen tehnyt mitään erityistä. En ehkä ole edes ansainnut ponin luottamusta, mutta olen kiitollinen, että meillä sellainen on, kumpaankin suuntaan. Ponilta ei ole koskaan vaadittu mitään, mihin se ei olisi kyennyt. Sitä ei ole jätetty hankalissakaan paikoissa oman onnensa nojaan. Sille on aina oltu reiluja ja selkeitä. Ehkä  tässä on  kiitos siitä. Olen käyttänyt samaa reseptiä kaikkiin, ja aion jatkossakin käyttää.

Menemme sunnuntaina ensimmäisen helppo A tasoisen luokan kilpailuissa. Meillä ei ole viimeisen päälle hiottu ohjelma valmiina. Sellainen voisi olla vuoden päästä, tai kahden. Radalla on paljon tehtäviä, jotka ovat meille vielä vaativia ja osa vaikeitakin. Kotti on vasta viisi vuotta vanha! Sitä on ratsastettu säännöllisesti vuoden verran. Radalla on ravissa väistöt. Niitä on treenattu maneesilla ollessa kovasti. Niistä puuttuu kuitenkin suoritusvarmuus, säädeltävyys ja oikeastaan meillä ei vielä väistöissä ole muuta kuin ristiaskeleet. Kotti lähtee helposti takaosa edellä väistämään etenkin vasemmalle. Radalla on myös vastalaukat ja laukan vaihto käynnin kautta. Vastalaukkoja olemme treenanneet viimeiset kaksi viikkoa! Välillä ponissa on liikaa poretta, jolloin se vaihtaa helposti ja samalla saattaa tulla myös jäätävä pukkiloikkanen. Etenkin, jos poni on ottanut vaihto singaalin ratsastajan painon heilahduksesta. Ikään kuin se protestoisi ratsastajan virhettä. Sanoakseen "ole kunnolla siellä, tai tule alas!"

Me olemme siis varsin keltanokkia radalla, mutta en silti usko ponin kokevan joutuvansa liian vaikeaan tehtävään. Ponihan ei tiedä, että sen suoritusta arvioidaan, eikä se tiedä menikö hyvin vai huonosti, jos en kerro sille. Kaikki on siis lopulta kiinni siitä, miten minä kommentoin meidän menoa ja vain sillä on merkitystä ponille.

Alla muutama video meidän treeneistä, jossa ensimmäistä kertaa ratsastan kisarataa ponilla. Mielestäni ei huono suoritus, kun tätä ei tällaisina, edes lyhyinä kokonaisuuksina oltu treenattu ollenkaan.   





Olen onnellinen siitä, että minulla on tällainen poni. Poni, joka auttaa minua vahvistamaan luottamustani hevoseläimiin takaisin. Poni, jonka kanssa ei tarvitse pelätä eikä jännittää. Poni jonka kanssa saa nauttia harrastamisesta täysin rinnoin.  Aion pitää huolen, että ponilla on ympärillään ihmiset, joiden kanssa se saa tuntea samoin.

30.3.2017

Mussukka palaa kotiin

Kottin hotellimajoitus maneesilla alkaa olla ohi, sillä huomenna on kotiin paluun aika. Takana on mahtavat kolme kuukautta, jonka aikana on treenattu ja vähän fiilistelty. Poni on kehittynyt huimasti, vaikka minusta tuntuukin, että olemme menneet vain alaspäin. Viimeisten treenihetkiemme aikana olemme suunnanneet katseet jo ovella olevalle kisakaudelle, sillä menemme viikon päästä Harjuun 2-tason koulukisoihin. Siellä luokkina on kaikille avoin helppo B:3 sekä helppo A:2. Ponin ensimmäinen A-rata, josta emme sen kummemmin odota muuta, kuin henkistä voittoa. Tason nostaminen on aina hapuilua ja kokeilua, etenkin avoimia luokkia mennessä, jolloin tuomarit eivät ota huomioon hevosen ikää.


Olemme paneutuneet viimeisten treenien aikana vastalaukkoihin, sillä poni vaihtaa todella helposti laukkaa pyytämättäkin. Se myös hermostuu heti, jos kaikki ei sujukaan nappiin, tai jos se kokee tekevänsä virheen, vaikkei välttämättä edes tee niin. Kotti ottaa nyt kierroksia helposti vähän kaikesta ja etenkin laukkatyöskentely on välillä hieman kyseenalaista kontrollin osalta. Muutama kuva meidän treeneistä alla.







On ollut ihanaa olla maneesilla, mutta kyllä ponin kotiin saanti on aivan huippua, tästä se kevät vihdoin alkaa!

27.3.2017

Tammakin laukkaa


Kevät ja sula kenttä, joka mahdollistaa tasapainottomankin ponin laukkaharjoituksiin. Siiri on edennyt viimeisen kolmen ratsastuskerran aikana siihen pisteeseen, että ravista löytyy jo hyvä eteenpäinpyrkimys hetkellisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Se kuitenkin reagoi oikealla tavalla eteenpäin pyytäviin apuihin ja hidastaakin helposti. Ympyrät ravissa sujuvat jo kumpaankin suuntaan niin, että poni kääntyy ympyrälinjalle, mutta ei tietenkään vielä osaa asettua tai taipua oikein.


Ravin lisäksi olemme kahdella viimeisellä kerralla ottaneet laukkaa. Ensin vain yksi pitkä sivu toiseen suuntaan, koska ensin yríttämässä kierroksessa laukkaa ei vielä löytynyt. Oikeassa kierroksessa laukka kuitenkin löytyi ja jatkui pitkän sivun alusta lyhyen sivun loppuun asti.

Toisella harjoituskerralla poni selvästi oli jo sisäistänyt, mitä halutaan, sillä laukka löytyi heti ja kummassakin suunnassa. Siiri paranee päivä päivältä. Jos Kottin kanssa pystyi heti ratsun uran alkuaikoina pitämään välipäiviä ja nousemaan suoraan selkään, niin pystyy sitä tämänkin nuoren kanssa. Vaikka Siiri on perusluonteeltaan kovinkin vilkas ja aktiivinen, se ei kuitenkaan hetkeäkään ratsain tunnu siltä, että kohta kammettaisiin virtapörinöistä seuraavalle planeetalle.


Siirin treenihetket ovat lyhyitä. Hetki käyntiä, hetki ravia ja laukat. Ponilla ei vielä ole minkäänlaista kuntoa, jonka vuoksi se väsyy todella nopeasti sekä henkisesti, että fyysisesti. Siiri on niin mielellään lähdössä töihin, ettei sen intoa sovi pilata liiallisella tekemisellä. Pian päästään myös irtohypyttämään nuoria, joten Siirikin pääsee näyttämään kykyjään esteiden parissa.

Ihka ensimmäinen laukka-askel ratsastajan kanssa!

22.3.2017

Tamman tahtiin tai jotenkin niin



Aika se vain rientää, enkä millään kerkeä istahtamaan kuulumisten kirjoittamiseen. Toisaalta, kevään upeat kelit eivät kyllä yhtään houkuttelekaan siihen, sillä omassa tallissa riittää näin keväisin paljon hommia. Tarhat sulavat kohisten ja lumen alta paljastuu sitä itseään, kakkaa, paljon! Tarhoja raaspataan siis iltapimeihin asti päivittäin. Joka päivä ne sulavat lisää ja iltapäivällä näky on aina yhtä masentava, koska tämä paskan määrä oikein loppuu? Onneksi valoa tunnelin päässä on näkyvissä, sillä tarhat ovat huomiseen mennessä täysin sulaneet.

Tarhojen raaspaamisen lisäksi on raaspattu ja ratsastettu poneja. Minulla on vain yksi ratsuikäinen oma otus ja todellisuudessa minulla ei ole pitkiin aikoihin ollut näin paljon ratsuja käytössäni. Oli jotenkin lohdullista, että Simon pois menon julkaistuani minulle tarjottiin viidestä eri paikasta ratsua tai sellaisen alkua tyhjää tilaa täyttämään. On mukavaa ajatella, että vaikka omat olisivat poissa pelistä syystä tai toisesta, en olisi tyhjän päällä ratsujen suhteen. On kunnia saada ratsastaa erilaisia hevosia ja olen onnellinen siitä, että minulle luotetaan ratsuja alleni. Tällä hetkellä minulla on ratsastettavana kolme nelivuotiasta ratsun alkua, joista yksi pääsee blogin puolelle enemmänkin esiintymään. Jo täällä mainitusta tammasta Siiristä siis lisää, vihdoin muutaman kuvatuksen kera.


Siiri ei ole minun, eikä meidän perheen ollenkaan. Se on kasvattajansa silmäterä, oikea aarre kuten nimestäkin voi päätellä. Ei niitä nimiä anneta tuosta noin vain, niillä on oltava jokin merkitys. Hillside My Precious siis Siiriliini. Tallilla, jossa Kotti on täysihoidossa muutetaan hevosten lempinimet -iina loppuisiksi, Kottista kaavailtiin Gotfriinaa. Ja lähes jokaisen hevosen lempinimi taipuu nopeasti iina päätteeksi. Minulle tavaksi on tullut laittaa perään iini. Tahveliini, Siiriliini, Frodoliini, Kottiliini. Tapa, jonka huomaa vasta, kun joku muu sen ääneen sanoo.

Siiri on syntynyt vuonna 2013 eli se on neljävuotias tamma. Ennen Simon lopetuspäätöstä olin jo katsellut forestioreja sillä silmällä. En ehkä tietoisesti, mutta jotenkin alitajunnassa olin tehnyt jo jonkinlaisen ratkaisun ja ehkä myös varasuunnitelman. Siiri on äärimmäisen hieno tamma. Olisi todella väärin, ettei Siirin kaltaista tammaa hyödyntäisi jalostusrintamalla. Ensin tamma saa kuitenkin luvan opetella ratsuksi, jossa myös sen todellinen luonne ja yhteistyöhalukkuus ilmenee. Jos tamma laittaa täysin ranttaliksi, on ihan sama mitä suku sisältää. Minulla on halu kasvattaa vain lasten poneiksi soveltuvia laadukkaita poneja, jonka ensimmäinen kriteeri vanhemmille on yhteistyöhalukkuus. Muut asiat ovat toissijaisia. Tosin en voi kieltää, etteikä Siirin hyvät liikkeet ole ehdoton plussa jalostusta ajatellen.


Kotti sairastelujen jälkeen meillä on yskähdellyt molemmat nelivuotiaat. Ne saivat siis myös hieman pakkolomaa, jonka takia Siirin kanssa ei edistytty ratsutuksen rintamalla. Kaivoin sen kuitenkin nyt tarhastaan takaisin työn pariin ja ponihan oli oma itsensä; palvelualtis oppilas.

Ensimmäisenä päivänä vain juoksutin, koska ajattelin sen keränneen energiaa turhan paljon ratsuiluja ajatellen. Toisena päivänä kuitenkin nousin suoraan selkään ja menoksi. Siiri ei vielä täysin ole sisäistänyt eteenpäin tarkoittavia apuja ja sen hämmentyessä avuista, se vain pysähtyy ja jää paikalleen. Päätin ottaa raipan avuksi, jolla sain tarvittaessa lavalle naputeltua. Saimme ravattua todella hyvin kumpaankin suuntaan ja olisimme nostaneet laukankin, mikäli kentän pohja olisi ollut hieman enemmän sula. Nuori, tasapainoton poni tarvitsee hyvän, pitävän pohjan vauhtilajeihin.

Kenttä alkaakin olla pian kesäkunnossa. Tänä vuonna se on sulanut hitaasti, sillä siinä ei ole ollut samanlaista huoltoa talven yli, mitä aiempina vuosina on ollut. Normaalisti se on ollut helmi-maaliskuun vaihteessa jo hiekalla, nyt vasta maaliskuun loppupuolella. Pääasia, että se sulaa ja kesä tulee!

Siirin kanssa jatketaan positiivisella mielellä eteenpäin, se on oikein kelpo oppilas!

12.3.2017

Tuollainen käytös ei ole kouluratsulle sopivaa



Apua, tirskahdin melkein naurun sekaiseen itkuun, kuullessani valmentajan sanovan korvanappiini, että Kottin täytyy oppia ymmärtämään, ettei sen liikkeiden väliin sulavassa sovussa tehdyt pomppuhyppykoikkaloikkaset ole sille sopivaa käytöstä. Meillä oli Heidin valmennukset viikonloppuna. Kotti on toipunut taudistaan ja sitä on viikon verran palauteltu takaisin treeniin, hyvin kevyesti. Ponilla on ollut jalat enemmän irti maassa kuin maassa. Se on hyppelehtinyt ja singahdellut välillä miten sattuu. Energiaa on aivan liikaa ja se purkautuu hieman huonolla tavalla. Pomppuilut ovat kaikessa ikävyydessään kuitenkin olleet sellaisia, että tällainen nykyisin pomppuiluista pelästyvä ratsastajakin on vain hokenut itselle mantraa "ohjat kädessä, perse penkissä!" Ja jatkanut ratsastustaan. Vaikka kieltämättä ponin pomput ovat paljon liukkaampia ja terävämpiä, kuin ison hevosen laajaliikkeiset levadet.

Koska valmennusten ajankohta selvisi vasta muutamia päiviä aiemmin ja olin todennut ponin olevan siinä kunnossa, että se voi niihin osallistua, päätin tehdä niin. Kerroin heti alkuun ponin hyvin menneestä kaudesta ja taudista, josta vasta palaudutaan. Ettei ponia nyt aivan piippuun voi vetää ja kunnon mukaan mennään.

Aloittelimme valmennuksen ravilla. Tarkoitus oli saada kontrolli. Se on kieltämättä ollut hukassa, etenkin tilanteissa, joissa ympärillä on elämää. Harmoninen, eleetön ja rento meno on melkolailla kaukana, kun poni kiidättää minua ympäri maneesia, keskittymättä laisinkaan siihen, että selässä on ratsastaja. On kiva, että ponilla on intoa ja menohaluja, mutta rajansa kaikella. Se ei enää ole vauva, jolla saa olla vain kivaa, se on jo nuori, jonka täytyy myös ottaa työnteot tosissaan.

Tiedostin varsin hyvin, että saisin ponilta ylimääräiset energiat helposti purettua muilla keinoin, mutta en halunnut ryhtyä ponin väsyttämiseen juoksutuksella. Minun on saatava ratsastettua ponini myös pidempien vapaiden jälkeen ilman, että siltä täytyisi ensin ottaa puhti pois. Hyvä, tehokas treeni on kuitenkin pidemmän päälle ponille myös kehittävämpää ja turvallisempaa, kuin päättömänä liinassa tai irti juoksu.

Aivan päättömänä kanana me emme juosseet, vaan meillä oli myös hyvät hetkemme heti alussa. Heikommilla hetkillä, eli silloin, kun poni suunnitteli poukkoilemista kurssilta toiselle, minun täytyi uskaltaa käyttää apujani reilummin ja muistuttaa ponia, että olen selässä, minä määrään mitä ja miten tehdään. Jään helposti ratsastamaan ponia liian kevyillä avuilla, sillä pelkään sen provosoituvan jalastani vielä kovemmin, mutta itseasiassa se ei mennytkään niin. Kun uskalsin laittaa pohkeen lähemmäs ja selkeämmin ponin kylkeen silloin, kun poni keräsi jännitystä ja ärsykkeitä ympäristöstä, se luopui suunnitelmistaan, kun olin sen lähellä jämäkämmin ja selvemmin. Ehkä loin jämäkämmällä läsnäolollani sille turvallisemman tunteen, tai sitten poni on vain niin nöyrä, että se kuunteli minua mieluummin, kuin singahti ilmoille. Niin tai näin, minun on uskallettava vaikuttaa ponin kovemmin, etenkin silloin, kun poni on räjähdysherkällä päällä.


Välikäynnit hyötykäyttöön. Ponin ollessa edelleen voimiensa kunnossa, ei löysin ohjin tallustelu tuntunut kaikkein turvallisimmalta asialta. Ai kauhistus, ei nämä Forestit normaalisti ole mitään atomipommeja, mutta Kottilla nyt vain on kova kunto ja energiatasot näin kevään korvilla hyvin korkealla. Se on kuitenkin säännölliseen liikkumiseen ja treeniin tottunut poni, joten viikon liikkumattomuus ja viikon kevyet hölkkäilyt ei vaan riitä täyttämään sen liikunnallisia tarpeita. Siispä lepohetkille oli otettava myös työntekoa. Käynti on sellainen samanlainen mörkö minulle kuin väistötkin. Käynti itseasiassa ei aiemmin ole ollut minulle mikään ongelma, mutta laatuponikilpailuissa sössiessäni olen jotenkin lopettanut kokonaan käynnin ratsastamisen. Ratsastan toki käyntiä, mutta en vaikuttamalla aktiivisesti poniin. On tullut aika karistaa viimeisetkin möröt nurkista. Ohjat kädessä keskikäyntiä uraa pitkin, lävistäjälle, jossa tarkoitus oli hakea lisättyä käyntiä, nokkaa eteen ja alas venyttäen. Täytyy sanoa, että kohtalaisen tyytyväinen olin suoritukseemme käynnissä. Poni säilytti tahdin, vaikka vaadin käyntiin vaihteita ja suurimmaksi osaksi se pysyi rentona, mikä on lopulta se lähtökohta puhtaalle, tahdikkaalle käynnille, joka ponilla luontaisesti on.

Hetkellisen lepohetken jälkeen jatkoimme ravissa. Olen työstänyt ennen ponin sairaslomaa väistöjä. Väistöt ovat itseasiassa olleet erittäin suuresti tapetilla ja niitä on hiottu ja hiottu paljon. Ensin varmasti poninkin vuoksi, mutta lopulta minun vuokseni. Jotta alkaisin pikku hiljaa uskomaan, että poni todella lähtee väistämään pienistä avuistani, missä kohtaa vain ja kumpaankin suuntaan yhtä hyvin. En tietenkään kertonut, että olimme treenanneet väistöjä, koska mielestäni se ei ollut niin oleellinen asia kuulumisiamme, kuin esimerkiksi ponin vointi. Niinpä sainkin tyytyväisenä yllättää valmentajamme siitä, kuinka hyviin väistöihin pystyimmekään. Kaksi väistöä kumpaankin suuntaan riitti, sillä turha niitä on liikaa hioa ja hinkata. Idea on ymmärretty kummankin osalta erittäin hyvin.


Sitten lopuksi laukkaa. Etenkin laukasta siirtymiset takaisin raviin.  Ne töksähtävät helposti vieläkin. Poni laukkaa hyvin takaosa alla, mutta siirtymisessä sen paino valahtaakin etujaloille ja siirtyminen töksähtää ikävästi. Se on jo selkeästi väärin opittu tapa ponille. Ei auta muu, kuin rakentaa siirtymiset uudelleen, ensin poistaa vanha väärä tapa ja sitten vahvistaa uusi tapa automaattiseksi toimintamalliksi. Siispä ajatusta laukan kokoamisesta ja etuosan nostamisesta ylös, siirtyessämme raviin. Hankalaa, sillä paketti ei vain meinaa pysyä kasassa juuri sillä hetkellä, kun poni ottaa ensimmäistä raviaskelta. Se valahtaa kuin varkain edestä alas ja siirtyminen epäonnistuu. Sain kuitenkin muutaman hyvän siirtymisen ja idean siitä, miltä siirtymisen täytyisi tämän ponin kanssa tuntua. Miltä laukan täytyisi tuntua viimeisellä askeleella ja miltä ravin kuuluisi tuntua ensimmäisellä askeleella. Onpa ainakin jotain, mitä lähteä tavoittelemaan. Minun on vain nyt oltava armottoman tarkka, ettemme vahvista enää vääränlaista siirtymistä laukasta raviin.

Toisena päivänä poni oli selkeästi jo myötämielisempi treeneihin keskittymisen osalta, vaikkakin se ponin pilke silmäkulmassa oli edelleenkin huomattavissa. Kotti on niin rehellinen, että sen ilmeestä jo näkee kauas, milloin sillä on jotakin muutakin mielessä, kuin totinen nuttura kireällä treenaaminen.

Aloittelimme taas ravissa ensin kadonnutta kontrollia metsästäen, joka löytyikin todella helposti. Edellisen päivän toistoa, olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni, sillä pystyin näinkin nopealla tahdilla omaksumaan toimintatavat etenkin, kun vielä edellisillan valmennuksen jälkeen ratsastin vielä toisella hevosella, joka on täysin eri maata ponini kanssa. Edellisiin kaksi päiväisiin valmennuksiin verrattuna ponini oli tällä toisellakin päivällä vielä vireä ja sen tuntuinen, että ruutia riittäisi vielä vaikka kolmannellekin päivälle. Yleensä toinen päivä on ollut sellainen enempi pohkeella eteenpäin ratsastettava, kuin jarruteltava päivä. 

Poni on suoristunut paljon, sillä nyt minulla ei ole enää niin älyttömiä vaikeuksia saada sitä taipumaan hyvin kumpaankin suuntaan ja pidettyä kaulaa etujalkojen välissä. Aiemmin poni on siirtänyt painon helposti vain sisäjalan päälle ja kantannut sisälle, mutta nyt se taipuu jo melko hyvin ja tasaisesti, paino tasaisesti kummallakin puolen. Teimme laukkasiirtymisiä enemmän. Ensin ravista laukkaan ja takaisin raviin. Sain tehtyä jo monta sinne päin siirtymistä ja muutaman hyvän siirtymisen laukasta takaisin raviin. Huonoja siirtymisiä oli vain enää nimellinen osa. Kun ravissa siirtymiset olivat hyviä, teimme laukasta käyntiin ja takaisin laukkaan -siirtymisiä. Nekin sujuivat suhteellisen hyvin. 

Perusratsastusta, tuntuman vakauttamista, tasaisuutta ja apuihin reagointia. Siinäpä viikonlopun valmennukset tiivistettynä. Meillä oli ponin kanssa tosi kivaa, sain paljon ajatuksia ja ahaa -elämyksiä, sekä vinkkejä, joiden avulla taas treenailen kuukauden verran seuraaviin Heidin valmennuksiin. Yritän tässä välissä päästä käymään myös vihdoin kotivalmentajani silmän alla, joka peruuntui ponin sairastelun vuoksi. Ja pianhan ponikin muuttaa jo takaisin kotiin, kylläpä aika menee nopeasti!